tiistai 13. maaliskuuta 2012

Puutarhaunelmia mökillä

Aika on tullut kokeilla, miltä kaikki näyttäisi omassa blogissa ja onnistuuko minun liittää tarinoihini myös kuvat. 
Tarkoituksenani olisi saada lukijoiden käsiin kuvia ja aiheita, joista pidän ja joiden parissa olen jo väkertänyt ja tulen väkertämään. Jännä katsella, miten te näihin suhtaudutte ja mitä kaikesta pidätte. Suurena intohimona tässä kulkevat piha sekä mökki ja varsinkin mökin sisustus sekä unelmien puutarha; joukkoon mahtuu kyllä myös askartelua, ruokaa sekä käsitöitä. Tavoitteena tuoda itselleni ja teille tunnelmakuvia ja ajatuksia unelmistani ja haaveistani.


Kevät saa aikaan ihmeellisiä tuntemuksia; käsissäni kihelmöi kiivaasti virtaava veri ja mieli vie kohti- jo kiivaasti lähenevää- kevättä ja kesää. Onkin siis aika laittaa jo tehtyjä ja suunnitteilla olevia projekteja mappeihin ja kansioihin, myös täällä blogimaailmassa. Matka on ollut suhteellisen pitkä, mutta myös antoisa. Toivottavasti se tuo iloa sinulle, kuten se on tuonut minulle.
Miten alapihan kukkamaailma ja oleskelutila syntyvät. Isäni visio elämän prioriteeteista. Arvot on kohdallaan.
2010 syyskuussa ja alla kevät 2010 - kukkapenkkeihin on istutettu perennoja ja ensimmäiset hedelmäpuut.
Huhtikuu 2011
Miten ihana asia onkaan kun kuvista huomaa, miten luonto hoitaa asioita ja uusi elämä valloittaa mustat kukkapenkit. Täydessä loistossaan vuosi myöhemmin. Valitettavasti yhä on tilaa rikkaruohoille, joten ei muuta kuin lisää siemeniä ja perennoja ;-)

Heinäkuu 2011- kivetyskin on jo valmis
Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää 2012. Vielä mahtuu istuttamaan uutta :-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti